Heidi Lehikoinen
Vaikka hamsteri on pieni eläin, ei senkään kodinvaihto ole ihan helppoa. Uudet hajut, uusi asumus ja uudet ihmiset ovat suuri ihmetys. Tässä onkin ohjeita, joilla helpotetaan hamsterin muuttoa.
1. Sisustakaa terraario kokonaan valmiiksi ennen kuin laitatte hamsterin sinne. Tällä turvataan tutustumisrauha uuteen asumukseen ilman turhia säikähtämisiä.
Sisustus sisältää siis:
2. Antakaa hamsterin tutustua rauhassa uuteen kotiin ainakin kaksi iltaa. Kolmantena iltana sitä voi jo käsitellä. Koska pentu on aina pentu, ja sen vuoksi vilkkaampi kuin aikuinen, on parasta käsitellä pentua aluksi esimerkiksi sängyllä, josta se loikatessaan putoaa matalalle ja pehmeälle.
3. Pennut tarvitsevat myös enemmän unta kuin aikuiset hamsterit. Sen vuoksi ainakin kahden kuukauden ikään saakka niiden tulisi saada nukkua häiriöttä tarvittava aika. Hamstereiden mökkiin toki voi tarvittaessa kurkkia, mutta muutoin antakaa hamstereiden herätä omia aikojaan.
Sivut päivitetty: 20.9.2008 :: Hamsteripuoti
Kuvien kopioiminen kielletty! © Suomen Hamsteriyhdistys ry 2001 - 2008